Anygraafin ennakoiva taitto uudistumisen työväline KalevassaOulussa ilmestyvä Pohjois-Suomen suurin ja Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti Kaleva uudistui toukokuun alussa kokonaan. Lukijalle tämä tarkoittaa uudenlaista rakennetta, selkeytettyjä osastoja ja juttuja. Lehden tekijöille tarjotaan uusia tekemisen tapoja. Anygraafin ennakoivan taiton konsepti on uudistuksen tekninen työkalu. "Ennakoiva taitto soveltuu loistavasti uutistyöhön""Lehden uudistamisprosessissa uusittiin lehden rakenne. Myös tekemisen tapoja ja toimituksen organisaatiota uudistettiin", kertoo toimituspäällikkö Juha Tolonen. Anygraafin ennakoiva taitto on hänen mukaan tärkeä elementti, jotta kaikki pystytään tekemään suunnitellulla tavalla. "Ennakkosuunnitteluun satsataan, palaverikäytännötkin ovat menneet uusiksi. Tänään tehdään jo ylihuomisen lehteä", Tolonen kiteyttää muutosta. Näin mahdollistetaan Tolosen mukaan monipuolinen sisältö ja paljon ennakkosuunnittelua vaativat sisältöpaketit. Jo ensimmäisenä lehtiuudistuksen ja ennakoivan taiton käyttöönoton iltana tehtiin ennakoivan taiton avulla 35 sivua neljästäkymmenestä. "Ennakoivan taiton avulla tehdään perushyviä uutissivuja ja vakiohyvää normisivustoa, ja näin mahdollistetaan satsaukset erikoissivuihin", Tolonen toteaa. "Rutiinitöistä säästyvä aika mahdollistaa satsaukset kirjoittamiseen, sisällöntuotantoon sekä erikoissivuihin, siis kun aikaa ei tärväänny rutiineihin." Toimitus on ollut Tolosen mukaan hienosti ja motivoituneesti alusta asti uudistuksessa mukana. Käyttöönottoa on Kalevan tapauksessa varmasti helpottanut se, että ennakoiva taitto, mittaan kirjoitetut jutut ja geometriaidea ovat olleet käytössä jo vuosia, tosin hommat on tehty käsipelillä, ilman tekniikan tuomaa apua. "Nyt saatiin tekniikka ja työkalut matkaan", Tolonen toteaa. Ja jos joku sattumalta kysyisi, niin Juha Tolonen vastaa painokkaasti: "Kyllä vaan soveltuu ennakoiva taitto uutistyöhön, sitä ei kenenkään sovi epäillä!" Ennakoivan taiton myötä otettiin Kalevassa käyttöön Anygraafin päivälistaohjelmisto Job, ja vielä myöhemmin palettiin liitetään työvuoro-ohjelmisto Shift. Huolella valmisteltu uudistus heti tehokäyttöönMyös Simo Hiltunen, uudistuksen geometrioista ja juttumalleista vastaava taittava toimittaja, toteaa, että lehtiuudistus on lähtenyt käyntiin erinomaisesti. "Perusperiaatteena oli, että mahdollisimman iso osa lehdestä tehdään alusta asti ennakoivan taiton avulla", hän kertoo. Tämä tarkoittaa sitä, että vain nelisen sivua päivässä tehdään käsin taittamalla, muut sivut geometrioiden avulla.
"Sivumalli eli geometria valitaan pääjutun mukaan. Lisäksi hyödynnetään osasivugeometrioita. Tätä kaikkea helpottaa se, että ilmoituskokoja on pyritty moduloimaan", Hiltunen kertoo. Ennakkoon huolella tehtyä työtä – muun muassa yli tuhatta geomatriamallia – pyritään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Tällainen on uudistettu Kaleva (pdf-tiedosto)
Kaleva
Vuodesta 1899 asti ilmestynyt Kaleva on Kaleva Oy:n päätuote. Sitä toimitetaan noin 120 ammattilaisen voimin. Oulussa sijaitsevan päätoimituksen lisäksi lehdellä on aluetoimitukset useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa. Kalevan keskiarvolevikki on 80 826 kappaletta.
Yhtiön muita tuotteita ovat muun muassa tiistaisin ja torstaisin ilmestyvä kaupunkilehti Forum24 ja Kemi-Tornion alueella jaettava 36 000 kappaleen kaupunkilehti Lounais-Lappi, sähköiset julkaisut Kaleva.fi, Kiekko-Kaleva ja HighTech Forum sekä monimuotoiset paino-, jakelu- ja julkaisupalvelut.
Lisätietoja
Toimituspäällikkö Juha Tolonen, Kaleva, puh. 0400 584420, juha.tolonen [at] kaleva.fi Järjestelmäasiantuntija Svante Ahlroth, Anygraaf, puh 040 5146866, svante.ahlroth [at] anygraaf.fi Lähetä linkki |
|




